Jumpparin silmin

Ballet&Body

 

Huopatöppöset jalkaan, reppu selkään ja menoksi. Viikon kohokohta alkaa varttitunnin kuluttua! Kipaisen Kalevan koululle, jossa muut balleriinat jo kuoriutuvat ulkovaatteistaan. Vaihdan ohuet tossut jalkaan, koska en uskalla luottaa lattialla luistaviin sukkiin ja astahdan saliin.

Huomaan, että selkäni suoristuu, ja ryhti paranee heti. Vihdoin hoksasin, että voin kannatella käsiäni helpommin, kun otan lapaluitten väliset lihakset käyttöön. Pikkuisen horjuu, kun teen rondia oikealla jalalla, tämä ei ollutkaan kaikkein paras tasapainopäivä! Jalan heitot kuitenkin onnistuvat ;) ja PIRUETTI. Wau - olen oppinut tämän.

Ihana opettajamme on tehnyt meille HYPPYSARJAN. Kevään ensimmäinen sarja, joka onnistuu aika hyvin. Toisessa, jonka hyppelemme salin kulmasta kulmaan, jää harjoiteltavaa ensi kerraksi. Nautin kuitenkin tunteesta, että kroppani uskoo jo aika hyvin komentojani. Voi olla, että muut eivät sitä vielä huomaa, mutta itse tiedän, että tasapainoni on parissa vuodessa petraantunut paljon, ja jalkojeni lihakset vahvistuneet niin, että enää ei polviin satu kyykistyessä.

Kotimatkalle hyvillä mielin, hyristen. Eeva
 

Balleriinoja odottamassa esiintymisvuoroaan kevään 2013
näytöksessä.