Tuntikuvaukset 2017 - 2018

Maanantai

Aamustartti (ikiliike)

Tunnin alussa alkulämmittely, jonka jälkeen perusliikkeitä, pystyasentoa ja isoja lihasryhmiä hyväksikäyttäen. Lattialla etsitään ja vahvistetaan syviä lihaksia. Tunnin lopussa venyttelyt. Käytämme  välillä kuminauhoja ja keppejä. Tunti on kaikille sopivaa perusliikkumista, jossa keskitytään oman kehon hallintaa tukeviin liikkeisiin. Sopii myös aloittaville jumppaajille ikään katsomatta.
Ikiliike-tunti

Kahvakuula

Kuulan paino valitaan oman lähtötason mukaan, joten tunti sopii myös aloitteleville kuntoilijoille. Hiki tulee kyllä pintaan myös konkareilla!  Toiminnallinen harjoittelun kautta harjoitetaan lihaskestävyyttä, kehitetään voimaa ja aktivoidaan kehon syviä lihaksia ja kaikkia tärkeimpiä lihasryhmiä. Liikkeet kehittävät koko kehoa monipuolisesti.
OMA KUULA MUKAAN!

Body ja venyttelyLyhyen lämmittelyosuuden jälkeen yksinkertaisista liikkeistä muodostuva lihaskunto-osuus, jossa käydään läpi pääsääntöisesti vartalon suuret lihasryhmät. Tunnin jälkipuoliskolla (n. 20 - 25 minuuttia) rauhalliset kehoa huoltavat venyttelyt. Soveltuu kaiken tasoisille kuntoilijoille!

Tiistai

Senioritanssi (ikiliike)Senioritanssi on ikäihmisille kehitetty liikuntamuoto, josta voivat nauttia liikkumiskyvyltään erilaiset ihmiset. Senioritanssit ovat rentoja seuratansseja, joilla kullakin on oma nimi, koreografia, luonne ja musiikki. Senioritansseja voi tanssia seisten tai istuen. Ikiliike-tunti

Kuntomix

Monipuolista, hauskaa ja tehokasta jumppaa musiikin kera. Eri teemoilla, oman kehon painolla tai jollain välineellä, info aina edellisellä tunnilla. Kehittää hapenottokykyä, voimaa, kestävyyttä, koordinaatiota, kehonhallintaa sekä liikkuvuutta  monipuolisesti. Sisältää lämmittelyn liikkuen, lihaskunto- osuuden sekä venyttelyä. Kaikki tämä ilolla ja rennolla asenteella!

Dancemix

Kaikille tanssista pitäville sopiva tunti, jossa vaihtelevien tanssityylien tahtiin kunto ja koordinaatiokyky kohoavat kuin huomaamatta. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvita, tanssin ilo kuuluu kaikille! Tunnilla tehdään lyhyitä koreografioita eri tanssityylein, mm. lattarit, disco ja showtanssi. Tuntiin kuuluu alkulämmittely, tanssisarja ja jäähdyttely. 

Keskiviikko

Kehonhallinta - tasapaino 

(ikiliike)

Monipuolisesti liikuntakykyä ja kuntoa ylläpitävä tunti, jossa keskitytään myös tasapainon ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä lihaskunnon vahvistamiseen. Käytämme eri välineitä. Tunti sisältää alkulämmittelyn sekä loppuvenyttelyt. Välillä ryhmässä pelataan ja leikitään, joten tunti ei sovellu tosikoille. Ikiliike-tunti

Tehotunti

Tunnilla tehdään helppo, lyhyt alkulämmittely, jonka jälkeen siirrytään n.14 liikkeen lihaskunto- ja hengästysliikkeitä sisältävään osioon. Kutakin liikettä tehdään minuutin ajan ja liikkeet toistetaan uudestaan. Liikkeitä tehostavat voimatangot, käsipainot ja kuminauhat. Tunti sopii sekä miehille että naisille, ja haastaa tehokkaasti kokeneemmankin treenarin! Lopussa venyttelyt. 

Venyttely

Alussa yksinkertainen venyttelyyn valmistava alkulämmittely, jota seuraa pitkä venyttelyosuus rauhallisen musiikin siivittämänä. Tunti sopii kaikille. Tunnille voi tulla paljain jaloinkin, varaa mukaan pitkähihainen paita ja alusta. 

Tanssillinen voimistelu

Tunneilla harjoitellaan tanssillisen voimistelun peruselementtejä kuten keskustalähtöisyys, liikkeiden virtaavuus ja ilmaisullisuus. Tunti sisältää tekniikan lisäksi tanssillisia sarjoja, jotka sisältävät osittain myös askel- ja hyppelysarjoja. Ryhmä harjoittelee myös esitysohjelmia, joilla osallistutaan mm, seuran näytöksiin. Esiintyminen on vapaaehtoista. Lisämaksullinen tunti, jonne ilmoittaudutaan erikseen; 10e/kausi tai 20e/syys- ja kevätkausi.

Torstai

Tuolijumppa (ikiliike)

Jumppaa tuolilla istuen rennosti hyvällä mielellä. Musiikki ja mielikuvat vievät rentoon liikuntahetkeen, jossa huomioidaan koko keho. Soveltuu sekä ikääntyneille että henkilöille, joilla on liikuntarajoitteita.
Ikiliike-tunti

Tarjan jumppa

Kokonaisvaltaista liikuntaa naisille. Rytmiä, ryhtiä, sykettä ja lihaskuntoa. Hyvää mieltä ja hyvinvointia. Aerobinen osuus on n. 30 min., jossa selkeät askelkuviot ja sykettä kohottavia hyppelyitä, sekä jonkin verran juoksua. Lihaskunto-osuudessa vahvistetaan
monipuolisesti eri lihasryhmiä n. 20-25 min. Lopuksi venyttely n. 5-10min.  Mukaansatempaava musiikki vauhdittaa liikkeitä. Vaihtelua tunneille saadaan mm. kahvakuulilla, käsipainoilla, jumppakepeillä, kuminauhoilla ja jumppapalloilla. Ohjaaja ilmoittaa ennakkoon tuntien teemat ja mitä välineitä tarvitaan. Huom. omat välineet. Tule mukaan iloiseen porukkaan. Teemana: ”Elämäniloa ja energiaa!”

Miesten tehotreeni

Mesten oma jumppa, jossa miesenergia jyllää parhaimmillaan. Monipuolinen ja tehokas jumppa, jossa huomioidaan kaikki lihakset päästä varpaisiin. Aerobisessa osuudessa tehdään helppoja askeleita ja niiden yhdistelmiä n. 20–30 min. Sykettä nostetaan erilaisilla hyppelyillä ja juoksuilla. Lihaskunto-osuudessa n. 20–25 min. vahvistetaan monipuolisesti kehon eri lihasryhmiä. Lopuksi venyttely 5-10min. Vaihtelua ja tehokkuutta tunteihin saadaan mm. kahvakuulilla, voimatangoilla, kepeillä, steppilaudoilla, jumppapallolla ja kuminauhoilla. Huom. omat välineet. Monipuolinen musiikki vauhdittaa liikkeitä. Tunnilla on yhdessä tekemisen meininki, unohtamatta huumoria ja iloa. Exercise is fun together!

VPR

VatsaPakaraReisi -jumppa. Lyhyen ja helpon lämmittelyn jälkeen keskitytään ainoastaan reisien, pakaroiden ja vatsan tiukkaan treenaukseen. Tunnin lopussa jäähdyttely ja venytykset. Tunti sopii kaikentasoisille kuntoilijoille, naisille ja miehille.
Yhteistyötunti Keravan Opiston kanssa.

KehonhuoltoKehonhuoltotunti on sekoitus pilatesvaikutteisia keskivartaloa vahvistavia ja ryhtiä parantavia liikkeitä, venyttelyä, energiaa sekä kehonhallintaa lisääviä harjoitteita.

Perjantai

Aamustartti (ikiliike)

Tunnin alussa alkulämmittely, jonka jälkeen perusliikkeitä, pystyasentoa ja isoja lihasryhmiä hyväksikäyttäen. Lattialla etsitään ja vahvistetaan syviä lihaksia. Tunnin lopussa venyttelyt. Käytämme  välillä kuminauhaa lisävastuksena. Tunti on kaikille sopivaa perusliikkumista, jossa keskitytään omankehon hallintaan tukeviin liikkeisiin. Sopii myös aloittaville jumppaajille ikään katsomatta.
Ikiliike-tunti

Kuntoa ja sykettä

Monipuolinen kuntoa ja sykettä nostava treeni. Tunti sisältää aerobista liikuntaa, lyhyitä askelsarjoja, lihaskuntoharjoittelua ja loppuverryttelyn. Keskiraskaalla tunnilla otetaan huomioon kaikentasoiset jumpparit.

Hyväolo

Tunti koostuu helposta alkulämmittelystä, tasapainoa, kehonhallintaa ja peruskuntoa kehittävistä liikkeistä. Tunnin tempo on rauhallinen ja päättyy venyttelyosuuteen. Energiaa ja hyvää oloa antava tunti. Sopii myös aloitteleville jumppareille. 

Lauantai

 
AamujumppaLihaskuntopainotteinen perustunti. Selkeän alkulämmittelyn (n.10min) jälkeen tehdään tehokkaita lihaskuntoliikkeitä noin 35min koko vartalolle. Lihaskunto-osuudessa keskitytään vaihtelevasti kauden aikana eri lihasryhmiin. Välineinä käytetään mm. käsipainoja ja voimatankoja. Lopuksi lyhyet, noin 5 min. venyttelyt. Tunti sopii kaikille lihaskuntoharjoittelusta pitäville.

Sambic

Sambic® sisältää vauhdikasta tanssiliikuntaa brasilialaisilla tansseilla (mm. sambareggae, axé-tanssit ja samba). Kaikille sopivalla tunnilla kohotamme kuntoa ja lisäämme vartalon liikkuvuutta ihanien brasilialaisten rytmien tahdissa. Pehmeät reggaen liikkeet poistavat selän, hartiaseudun ja rintarangan jäykkyyttä,ja samba pistää puolestaan lantioon liikettä! Myös ryhti ja lihaskunto paranevat! Selkeät askelkuviot perinteisin tai trendikkäin lisukkein. Rentoa, hauskaa ja hikistä sekä aitoa brassifiilistä! Tunnilla ei tarvita aikaisempaa tanssikokemusta, kaikki kuntoilijat ovat tervetulleita mukaan iloiseen menoon!

Yhteistyötunti Keravan Opiston kanssa.

Sunnuntai

Kuntojumppa

Perusjumppaa, jossa keskitytään liikkeiden oikeisiin suoritustekniikoihin ja saadaan lempeästi lihakset töihin. Sopii erityisen hyvin aloitteleville harrastajille, mutta ehdottomasti suositeltava perustreeni myös aktiivikuntoilijoille.

LavisHauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa, että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. Myös miehet tervetulleita!

 

Tanssillisen voimistelun naiset hakivat ohjelma-aiheen Intiasta joulunäytökseen 2016.